Juice Technology AG – latauspisteiden ja -ohjelmistojen valmistaja ja johtava toimija sähköautojen mobiilien latauspisteiden alalla – saa toista kertaa peräkkäin Best Places to Work -palkinnon.

Vuoden 2021 Best Places to Work -palkinnoilla kunnioitetaan sellaisen motivoivan työympäristön luoneita yrityksiä, jossa vallitsee stimuloiva ja haastava ilmapiiri mutta työn iloa ei kuitenkaan ole unohdettu.

Palkinto myönnetään nimettömästi kaikkien työntekijöiden keskuudessa tehdyn verkkokyselyn perusteella. Painopisteinä siinä ovat esimerkiksi yritykseen samaistuminen, omat työalueet ja suhteet työtovereiden sekä työntekijöiden ja esihenkilöiden välillä.

”Onnittelemme Juice Technologya sellaisen työympäristön luomisesta, jossa keskitytään työntekijöiden sitoutumiseen ja suoriutumiseen”, toteaa Business Intelligence Groupin Chief Nominations Officer Maria Jimenez. ”Mennyt vuosi oli selkeästi haasteellisimpia monille yrityksille. Näissä olosuhteissa näkyy sitäkin selkeämmin, että kyseessä on loistava paikka tehdä töitä, jossa työntekijöiden palautetta ei ainoastaan kuunnella, vaan siitä otetaan myös vaarin. Sydämelliset onnittelut koko tiimille.”

Juice Technology AG perustettiin Chamissa vuonna 2014 ja nousi koko tiimin suuren sitoutuneisuuden sekä huippulaatuisten tuotteidensa ansiosta jo ensimmäisenä toimintavuotenaan mobiilien 22 kW:n latausasemien markkinajohtajaksi.

”Sähköisen liikkuvuuden buumi on valtava, ja me lähes triplasimme työntekijämäärämme viime vuonna pandemiasta huolimasta”, kertoo Juice Technology AG:n Chief Recruiter Justin Wettengel. ”Samalla onnistuimme säilyttämään tiimihenkemme ja vahvistamaan sitä entisestään.”

Juice Technology AG:n toimitusjohtaja Christoph Ernin mukaan yksi yrityksen suurimmista vahvuuksista on, että tiimi koostuu mitä erilaisimmista luonteista eri pätevyyksin kaikista ikäryhmistä.

”Juice on aivan omanlaisensa yritys. Olen uskomattoman ylpeä siitä, että saamme valtavasta kasvustamme huolimatta edelleen näin positiivista palautetta. Arvio perustuu työntekijöiden mielipiteisiin, mikä todella tekee siitä kaikkein tärkeimmän tunnustuksen”, ilakoi Christoph Erni.

Startup-yritys luottaa luoviin ja fiksuihin tyyppeihin, jotka kulkevat joskus myös epätavanomaisia polkuja ja katsovat laatikon reunojen ulkopuolelle. Menestyksen salaisuus: ”Yrityskulttuuri antaa tilaa kehittyä, rohkaisee uusiin ideoihin ja tukee siten innovaatiohenkeä. Rehelliset keskustelut, arvostus ja tasavertainen viestintä johtavat motivoituneisiin työntekijöihin, jotka oppivat ja kasvavat mielellään”, Wettenagel lisää.

Mitä Juicen tiimi on tästä mieltä? Katso itse: https://youtu.be/kOOTU_rTajU


Työpaikat Juice Technologylla

Avoimet työpaikat Juice Technologylla: www.juice-technology.com/jobs

Voittaja: https://youtu.be/95l1-oWxQks


Tietoa Juice Technologysta

Juice Technology AG, jonka päätoimipaikka on Chamissa (Zug, Sveitsi), on maailmanlaajuisesti toimiva sähköautojen latausratkaisujen valmistaja. Yhtiön laajaan tuotevalikoimaan sisältyy AC- ja DC-latausasemia kevyistä ja mobiileista laitteista suuriin pikalatureihin, minkä ansiosta se on yksi alan harvoista täyden valikoiman toimittajista. Juice on hallinnut vuodesta 2014 alkaen 22 kW:n mobiililatausasemien maailmanlaajuisia markkinoita.

Ratkaiseva ero muihin markkinoilla oleviin ratkaisuihin on johdonmukainen suuntautuminen ohjelmistoihin. Kaikki ”j+”-merkityt laitteet perustuvat samaan suorittimeen ja laiteohjelmistoon, minkä ansiosta ne ovat yhteensopivia keskenään. Yhtä yhtenäistä ohjelmistoarkkitehtuuria käyttämällä Juice säästää merkittävästi aikaa, vaivaa ja rahaa. Omnidynaamisen kuormituksenhallinnan, luottokorttimaksamisen ja avoimen käyttöliittymän taustaohjelman kaltaiset ratkaisut ovat siis käytettävissä koko tuotevalikoimassa.

Juice-konserni on edustettuna maailmanlaajuisesti omin sijaintipaikoin sekä tytär- ja kumppaniyhtiöin. Konserniin kuuluvat myös Juice Services AG ja saksalainen Münchenissä toimiva Juice Europe GmbH. Lisäksi sillä on maailmanlaajuinen jälleenmyyjäverkosto. Sen palveluksessa työskentelee tällä hetkellä yhteensä yli 150 henkilöä tutkimuksessa ja tuotekehityksessä, tuotannossa, markkinoinnissa, hallinnossa, ostossa ja myynnissä sekä logistiikassa. Tällä hetkellä yhtiö kolminkertaistaa liikevaihtonsa vuosittain.

Lisätietoja yhtiöstä, tuotteista ja ratkaisuista saat osoitteesta www.juice-technology.com.
Seuraa meitä myös LinkedInissä, Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.


Tietoa Business Intelligence Groupista

Business Intelligence Group perustettiin tavoitteella antaa tunnustusta todellisille kyvyille ja erinomaisille suorituksille liikemaailmassa. Toisin kuin muut toimiala- ja talouspalkinnot, nämä ohjelmat arvioidaan sellaisten talouselämän johtohahmojen toimesta, joilla on siihen riittävät kokemukset ja tietämykset. Järjestön oma ainutkertainen arviointijärjestelmä mittaa eri toimialojen suoritukset valikoivasti ja palkitsee parhaat yritykset.


Median yhteydenotot

Daniela Märkl
Communication & Public Relations
Juice Technology AG
maerkl@juice-technology.com
+41-41 510 02 19 tai +49-800 3400 600